Taina Uimonen: Kirjoita kiinnostavasti
Taina Uimosen Kirjoita kiinnostavasti (Infor 2010) osui hyppysiini kuukkeloidessani jotain verkkotekstejäkin käsittelevää kirjoitusopasta. Ette uskoisi, miten paljon maailmassa on kirjoitusoppaita, ja miten pieni osa niistä käsittelee sähköisiä medioita! Edes sitä neljää (4!) sivua (s), jonka Uimosen kepeän kompakti yleiskirjoitusopas verkkokirjoittamiselle suo.
Uimonen on kirjan perusteella arvioiden tekstuaalisen sisällöntuotantoalan ammattilaiskouluttaja, joka lienee koonnut tämän kirjan luentokäsikirjoitustensa perusteella. Tyyli on puhekielimäisen yksinkertaista, neuvoja ja ohjeita satelee tiuhaan, vatulointi on pannassa, pääsisältöä ryydittävät henkilökohtaiset kertomukset elävästä elämästä.
Uimonen kehuu kirjoittaneensa kirjan 33 päivässä, mikä tietysti sapettaa tällaista lukijaa, jonka ensimmäisen romaanin kirjoittaminen jäi kesken viitisentoista (15) vuotta sitten noin kolmannenkymmenennen (30. ?) sivun kohdalle. Nopsa tuotantotahti näkyy (onneksi) Uimosen kirjassa: lainaukset ovat valtaosin viitteettömiä, kirjoitusvirheitä löytyy. Pyrkimys näyttää, miten tiettyä neuvoa sovelletaan juuri sen antamisen jälkeen tuo tietysti konkretiaa tekstiin, mutta tuntui ainakin tästä lukijasta usein kiusallisesti pakonomaisen alleviivaavalta. Uimonen esimerkiksi mainitsee sananlaskujen käytön rikastavan tekstiä mielenkiintoisella tavalla, mutta unohtaa noudattaa omaa ohjettaan: ”[V]aroituksen sana: Älä (sic) ihastu liikaa kielellisiin keksintöihisi. Ota silmä käteen ja katso, jaksaako teksti kantaa kieli-iloitteluasi.”
Kokonaisuudessaan Kirjoita kiinnostavasti on kuitenkin lajityypissään varsin onnistunut pikku opus. Se on nopea luettava, niin että kirjoitusohjeita pääsee pian testailemaan käytännössä. Se ei myöskään kärsi tämän lajityypin edustajien tyypillisistä rotuvioista, eli raskassoutuisuudesta, tekotaiteellisuudesta tai -tieteellisyydestä. Siksi se sopii niin aloittavan kirjoittajan perusoppaaksi kuin muistuttamaan perusasioista pätevöityneemmällekin ammattilaiselle. Erinomainen myös lukiolaiselle.
Ajattelin itse painaa sydämeeni Uimosen oppaasta kolme (3) ohjetta oman kirjoittamiseni kehittämiseksi:
1) Vältä lauseenvastikkeita,
2) Kirjoita ensimmäinen tekstiversiosi rennosti,
3) Kirjoita paljon.
Mitkä ovat teidän mielestänne parhaita kirjoitusneuvoja?
Kirjakko 
Stephen King taisi sanoa, että pitää vain kirjoittaa. Menee siis ohjeen nro 3 linjoille. Eli peppu tuoliin ja sormet näppäimistölle/kynän varteen. Helpommin sanottu kuin tehty.. Ai niin, samainen mies myös inhoaa adverbeja, niitä ei kannata siis viljellä.
Jos lukijana voisi antaa jonkun ohjeen, se olisi: kirjoita tunteella. Fiktio, joka ei liikauta tunteita mitenkään on allekirjoittaneen mielestä melkeinpä turhaa. Saa ärsyttää, vihastuttaa ja itkettääkin, kunhan teksti herättää jotain fiiliksiä. Ajatusten herättäminen on toki sekin suotavaa. Tyyliseikatkin yleensä unohtuvat, kun tarina on tarpeeksi vahva ja vetää mukaansa. Lisätään siis sekin: keksi hyvä tarina. Ihan easypeasy juttu.
Ihan samaa mieltä, munkin mielestä kirjat, jotka eivät hetkauta suuntaan tai toiseen ovat aika lailla ajanhukkaa (ja jäävät yleensä kesken…). Ajatuksia herättävien tekstien lukeminen on useimmiten myös emotionaalisesti tyydyttävää, vaikka tekstissä ei muuten emotionaalista koukkua olisi. Ihan pelkkä ah-mä-tajusin hivelee itsetuntoa, vaikken voi pelkästään tällä perustein suositella nauhateoriaan tutustumista kellekään.
No jopas nyt! Mitäs pahaa lauseenvastikket ovat tehneet – että niitä pitäisi välttää! Minusta tuollainen yksittäiseen kieliopilliseen/lauserakenteelliseen ilmiöön takertuminen on vähän hölmän oloista. Lauseenvastikkeita käyttämällä saa vaihtelevuutta tekstiin.
Paljo kirjoittaminen on ilman muuta parhaita keinoja kirjoitustaidon kehittämisessä, ihan niin kuin pianoa oppii soittamaan vain loputtomien toistojen avulla, samaten kieli taipuu käyttäjänsä hyppysissä sitä notkeammin mitä enemmän on hankkinut rutiinia. Rutiini tuntuu aika tylsältä sanalta, mutta tottahan se on että pyhää inspiraatiota ei voi jäädä odottelemaan jotakin aikaan saadakseen…
Palautteen pyytäminen/hankkiminen on aivan ensiarvoinen asia kirjoitustaitonsa kehittämisessä. Näin sanon sillä kokemuksella mitä itselläni on niin kirjoittamisen ohjaajana kuin opiskelijanakin.
Aion (kunhan kaikelta muulta lukemiseltani ja jonkinvertaiselta kirjoittamiseltani ennätän…) hankkia käsiini Maria Peuran vastikään ilmestyneen ”Antaumuksella keskeneräinen” -kirjan – se käsittelee kirjoittamisen esteitä. Yms.
Uimosella oli toki paljon muitakin vinkkejä kuin tuo lauseenvastikkeiden käyttäminen, eikä lauseenvastikkeissa noin ylipäänsä varmaan mitään erityisen kamalaa ole. Itse vain nappasin tämän vinkin, koska kärsin kroonisesta lauseenvastikkeiden liikakäytöstä. Ja täytyy kyllä sanoa, että etenkin asiateksti on monesti selkeämpää ja nopeampaa luettavaa, jos lauseenvastikkeita ei ihan joka lauseessa ryöpytetä.
Maria Peuran ”Antaumuksella keskeneräinen” on houkuttanut itseänikin. Pitääpä laittaa mietintään, olisiko jo riittävän kevät, että jaksaa taas ammattikirjallisuuden tyyppistäkin lukea.
Peuran kirjan voi kyllä lukea ihan kaunokirjallisuutenakin. Hyvää kirjaa voi lukea monelta kantilta, ja itse sain Tästä Antaumuksella keskeneräisestä ajatuksia sekä omaan työhön eli kirjoittamisen opettamiseen/ohjaamiseen että omaan kirjoittamiseen – ja ihan vaan ihmisenä olemiseen.
Hyvä tietää. Itselleni jäi kustantajan puffista jotenkin enemmän kirjoitusopasmainen fiilis.