Siirry sisältöön

Vuoden 2012 prospektiivi: nyt myös tekokulturellia!

2.1.2012
tags:

Sain kirjablogi-idean niin myöhään syksyllä, etten saa mitenkään aikaiseksi koko vuoden kirjaretrospektiivia. Oma vika. En edes muista tarkkaan, mitä vuonna 2011 luin ennen kuin pistin blogin pystyyn. Niinpä tämä blogailu näyttääkin näin jälkiviisaasti erittäin hyvältä idealta ja aion ehdottomasti jatkaa vuonna 2012.

Talvella näyttää menneen tämä lukuharrastus täysin übereskapististen (ja lyhyiden!) romaanien lukemiseksi. Sittemmin olen niistä rustaillut melkoisen tekokulturelleja, satunnaisesti tekotaiteellisiakin raportteja, jopa tekohauskuutta tavoitellen. Historiakin on enimmäkseen fiktiivistä vaan.

Mitä lukuvuodelta 2012 on odotettavissa?

No sen kun tietäisi. Olen näköjään kertakaikkinen inspiraatiolukija, ja yöpöydälläni on syrjäytymisvaarassa ihan joka ikinen kirja. Siis parhaatkin.

Ensi Tänä vuonna aion ehdottomasti jatkaa samalla elegantin juurevalla ja suulaan puisevalla linjalla. Ei edelleenkään juonipaljastuksia! (Tsorge yläastelaiset ja lukiolaiset.)

Tällä hetkellä yöpöydällä: Madame de la Fayetten Clèvesin ruhtinatar, Giovanni Boccaccion Fiammetta ja Julio Cortázarin Bestiario. Ja se Will Selfin Suuret apinat, joka makoili yöpöydälläni jo blogin ekapostauksella, makoilee siellä edelleen turvotussuojia tursuten alati kasvavan kirjapinon alla. Veikkaan, että Bestiariolla on eniten toivoa joutua piakkoin kritiikin uhriksi, sillä se on yksi uusintaensikertakirjoistani.

Mitä lupaan lukuvuodelle 2012?

Luen kolme (3) kappaletta (kpl) kesken jääneitä kirjoja loppuun. Häpeälistalla mm.:

James Joyce Ulysses  (no kelläpä ei? kannustakaa jos kehtaatte!)

Niina Korhonen & Reetta Rajala Viestinnän prosessointi: Koreografia kaaokselle (jäi mökille syyskuussa)

Agatha Christie: The Seven Dials Mystery (ihan viime sivuilla jopa, supertylsä loppu)

James Fenimoore Cooper: The Last of the Mohicans (ei ollut yhtä hyvä kuin leffa)

Charles Dickens: Koko tuotanto (tässä valinnanvaraa vaikka kuinka!)

George Eliot: Middlemarch (pitkä ja tylsä)

William Thackeray: Vanity Fair (lyhyempi, mutta tylsä)

Peter Ackroyd: Hawksmoor (ei niin hyvä tokakerralla kuin ekalla)

Isaac Asimov: Säätiö -tetralogia (neloskirja puuttuu)

Dan Simmons: Hyperion (karmaiseva suomennos, mutta eihän se Simmonsin vika ole)

Susannah Clarke: Jonathan Strange & Mr. Norrell (olen Neal Stephensonilla poispilattu)

Oikein lukuisaa vuotta 2012 kaikille lukijoille!

2 kommenttia leave one →
  1. Johanna permalink
    3.1.2012 08:56

    Hani, elämä on liian lyhyt tylsien kirjojen lukemiseen. Ulysses ei ollut mitenkään mieltäjärisyttävä lukukokemus ainakaan meikäläiselle, toisaalta Dickensit on kaikki olleet hyviä (en ole kyllä kahlannut koko tuotantoa läpi). Clarken kirjakin oli pettymys, ei meinannut millään jaksaa. Middlemarchista ja Vanity Fairista löytyy säädylliset TV/elokuva sovitukset jne.. Ja kun enää ei tule näistä ”klassikoista” ja ”pakko lukea ollakseen sivistynyt kirjallisuudn opiskelija -kirjoista” tenttejäkään, miksi tuhlata niihin aikaa? Eli pistä listalle mielummin kirjoja, joita janoat lukea/jotka vaikuttaa kiinnostavilta. 😉

  2. 4.1.2012 08:05

    No mutta Johanna! Entä yleissivistys? Kilvoittelu? Itsensä voittaminen? Kevyt ylemmyydentunto? Eivätkö nämä ikiaikaiset arvot merkitse sulle henkilökohtaisesti mitään?

    Itse puolestaan epäilen, että musta on tullut paljon tylsempi ihminen tässä viidentoista-25 vuoden aikana. Joten on täysin mahdollista, että pidän Odysseusta sairaan mageena.

    Ja ”Hyperion” kiinnostaa ihan oikeesti, aion lukea sen alkuperäiskielellä. Pääsen sitten lesoamaan sekä lukeneeni sen ylipäänsä että ihan oikein ulkomaankielellä. Ja haukkumaan suomennoksen. Siinä menee niin monta kärpästä yhdellä iskulla, että niillä eläisi koko Australian sammakkokanta monta vuotta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: