Skip to content

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

11.1.2012

© Kirjakko, Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase, kansi: Seppo Syrjä

On epäreilua vertailla kirjailijan läpimurtoesikoista ja uusinta keskenään, koska siihen esikoisromaaniin monet kirjailijat pistävät niin paljon paukkuja, etteivät ikinä julkaise mitään. Onnen tunnin jälkimainingeissa jäin kuitenkin haikailemaan Häräntappoaseen perään. Että olikse nyt oikeesti niin hyvä. Monille muillekin nostalgiapläjäyksille kun on käynyt kehnosti ajan kuluessa.

Mutta ei, kyllä se vaan Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1984) hurmaa edelleen rehellisyydellään ja rikkinäisyydellään. Perinteisissä tyttökirjoissa ensirakastumista kuvataan jotenkin ylevästi, heinäkuussa paistaa ikiaurinko, eikä koskaan ole tylsää hetkeä. Häräntappoaseessa Härkönen kuvaa hukassa olevia miniaikuisia, jotka haparoivat oudossa maailmassa miten taitavat. Yhteistä on lähinnä kestohämmennys, luoviminen ja räpistely, sattuma konkretisoituu aikuisten sääntöihin ja kavereiden päättömyyteen. Mutta tylsää hetkeä ei Torvenkylälläkään tunneta.

Härkönen saa Alpo Korvan ja kavereiden teinielämän kuulostamaan jopa tavoiteltavalta, elämän täyteiseltä. Tämä yllättävä näkökulma rikkinäisen elämän siunauksellisuudesta hätkähdytti aikanaan, ja tuntuu edelleen yllättävän raikkaalta. Vimmaiset nuoret eivät valita tai märehdi, vaan hyökkäävät silmät kiinni seuraavaan kohtaukseen. Valituksen ja märehtimisen minimaalinen määrä suorastaan ällistyttää, ikäänkuin -80-luvulla oltaisiin oltu avoimesti kestovihaisia passiivisen yleismasentuneisuuden sijaan (paitsi se homopoika tietty, joka oli aktiivisesti depiksessä ja mahdollisesti skitsofreeninen). Seksuaalisuuskin sai olla haparoivaa, riideltiin ja sovittiin, ja vaatteet päällä uidessa tai sateessa halaillessa kastui ja hytisytti kylmästä.

Itsehän vietin yläasteen kasilla (jolloin tämä kirja luettiin äidinkielen tunneilla) sairaan tylsää tavisrivarilähiöelämää, jota rytmittivät lähinnä shoppailureissut isoon kaupunkiin, kesämökkiviikonloput ja yökyläily joidenkin kavereiden luona (mutta vain viikonloppuisin, ettei koulu kärsi). Torvenkylän elämä oli monessa mielessä eksoottista, hahmojen sanavalmius vaikuttavaa ja sisäisen elämän purkautuminen oikein teoksi uskomatonta. Muistan ihmetelleeni, että miks mun elämä on niin tylsää, kun kaikkien kirjojen mukaan vaikka missä tuppukylissäkin on vaikka mitä elämää, vaikkei siellä asu kuin kolme (3!) ihmistä. Meillä kun ei ollut internettiä, jonka avulla nykynuoret voivat havaita, että oikeastaan kaikkien elämä on vähän tylsää ja draamaa ei voi tuoda, se pitää tehdä itse.

Ah, nostalgia. Ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun se on nostalgiaa, Häräntappoaseessa 315 sivua laatunostalgiaa. Kertun kotona ei edes ollut puhelinta. Lopuksi nostalgiapläjäys -80-luvun kultturellimusiikkia, olkaa niin ystävällisiä.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: