Charles Dickens 200 vuotta
Eli julmaa pilaa toisten ajattelemattomilla uuden vuoden lupauksilla.
Charles Dickensin 200-vuotissynttäreitä vietetään tänään. Hip-hip-huraa! Tällainen kerran elämässä tapahtuva juhlapäivä on varmaankin riittävä syy yrittää taas kerran (no kolmannen kerran) lukea yksi (joku) Dickensin klassikkoteoksista. Mutta minkä valita?
Dickensin, ”Bozin”, nuoruudenromaani The Pickwick Papers vaikuttaa kiinnostavimmalta.
© The Trustees of Indiana University (Lilly Library)
Ihan puhtaasti intertekstuaalisten ansioidensa takia – Louisa May Alcottin Pikku naisissahan tytöt olivat niin innostuneita Pickwick-kerhosta, että improvisoivat kerhon tapaamisia ullakollaan:
[F]or as secret societies were the fashion, it was thought proper to have one, and as all of the girls admired Dickens, they called themselves the Pickwick Club. With a few interruptions, they had kept this up for a year, and met every Saturday evening… At seven o’clock, the four members ascended to the clubroom, tied their badges round their heads [!], and took their seats with great solemnity. Meg, as the eldest, was Samuel Pickwick, Jo, being of a literary turn, Augustus Snodgrass, Beth, because she was round and rosy, Tracy Tupman, and Amy, who was always trying to do what she couldn’t, was Nathaniel Winkle.
Ja Pikku naisia on niin hauska kirja, että jos siinä pidetään jotain kirjaa erityisen hauskana, niin sen on kyllä pakko olla. Tällä logiikalla muistaakseni aloitin kyllä P.P:n lukemisen viimeksikin. Sitäpaitsi, P.P. oli aikanaan ennennäkemättömän suosittu: ensimmäisestä osasta tätä sarjaromaania otettiin 1000 kopiota, mutta viimeisistä 40 000.
Muutkin ovat onnistuneet, joten eiköhän tämä ole tehtävissä. Taisin kyllä hylätä oman kopioni kirjasta kirjaston vaihtohyllylle puolisen vuotta sitten ajatuksella, että tätä ei ainakaan tule koskaan luettua, mutta Dickensin jubilee yllätti täysin nurkan takaa. Muualla tosin väitetään, ettei Dickens ole ollut koskaan suositumpi kuin nyt, joten änkyröintini taitaa olla todella epämuodikasta. Ei auta kuin vyöttää krinoliininsa ja hyökätä.
Innoitukseksi mykkäfilmi Pickwick-kerhon seikkailusta vuodelta 1913.
Kirjakko 
Googlekin oli tänään Dickens-ilmeinen. Niin ainakin tulkitsin. 🙂
En ole lukenut Dickensiltä kai mitään, joskus olen jotain kirjaa ehkä aloittanut. On kyllä ollut mielessä että pitäisi lukea.
Olen katsonut Teemalta Koleaa taloa ja vaikkei yleensä kannata tehdä liian suoria päätelmiä kirjasta tv-sovitusten perusteella, niin arvelen sarjan silti olevan aika onnistuneesti Dickens-henkinen. Kiehtova se ainakin on, henkilögalleria on värikäs ja juonenkäänteitä riittää.
Lisäksi Dickensiin viitataan valtavan paljon angloamerikkalaisessa taiteessa, joten siinäkin mielessä sivistysaukkojen paikkailu voisi tulla tarpeeseen.
Joo, googlella ollaan selvästi oltu ajoissa hereillä tällaisten tärkeiden bileiden suhteen. 🙂 Mulla on sentään ollut jokunen Dickens tenttikirjoissakin, muistaakseni keplottelin ainakin yhden Dickensiä sisältäneen kirjatentin ohi jollain valinnaisella kurssilla… Että sikäli tää on kyllä nyt kunnia-asia selviytyä tästä. Ja jos ei onnistu, niin elinaikanamme on kuitenkin vielä Dickensin neljännesosavuosituhantiset. Selvä uusinnan paikka.
”Tale of the Two Citiesiä” ovat jotkut samantyyppisellä kirjamaulla varustetut tuttavat kehuneet luettavaksi. Lähde mukaan dickensiadille, katsotaan kuka pääsee loppuun ekana! (Mun kirja makoilee vielä kirjastossa…)