Kirjauutiset: Sähkökirjat Helmetistä (ja muualta)
Pääkaupunkiseudun kirjastot avaavat uuden e-kirjapalvelun elokuun alussa, uutisoi MikroPC tänään. Uudessa palvelussa hengailevat kirjastojen ruotsin- ja englanninkieliset nimekkeet, siinä missä suomenkieliset löytyvät edelleen Ellibs-palvelusta. Kirjojen lukemiseksi pitää ladata soveltuvat ohjelmat omalle lukulaitteelle.
Olen monesta syystä ollut henkeen ja vereen paperikirjalukija toistaiseksi. Ellibsiä muistaakseni yritin joskus käyttää, mutta kokeilu jäi lukuohjelman latailu ja asennus -ohjeiden ymmärtämisharjoitukseksi. Lukulaitteen olen joskus nähnyt. Muistaakseni työmatkalla bussissa. Helmetin kirjastoista saa lainata niitäkin!
Sen sijaan netissä asuvia ilmaiskirjapalveluita on tullut käytettyä vuosien varrella paljonkin, lähinnä toki työn puolesta. Project Runeberg ja Project Gutenberg ovat nerokkaita, voittoa tuottamattomien yhteisöjen pääasiassa vapaaehtoisvoimin ylläpitämiä palveluita, jotka tuottavat ilmaisia (copyrighteista vanhentuneita) kirjoja internettiin kaikkien saataville.
Googlen kirjahaku on osoittautunut varsin käteväksi vähintään tietokantana: sitä kautta on yleensä helpompi löytää maailman kirjastojen digitoimia copyright-vapaita kirjoja kuin vaikka WorldCatistä (joka on kyllä erinomaisen hyvä, jos hakee materiaalia maailman valtakielillä) tai yliopistojen hakukoneista. Googlen kirjapalvelun kautta on myös mahdollista usein selata tai lukea copyright-vapaita kirjoja samoin tein, mikä on valtavan kätevää, varsinkin kun yliopistojen tai muiden julkisten palveluiden tietokantojen kautta joutuu tekemään yleensä monta kommervenkkiä, ennen kuin pääsee itse kirjaan käsiksi, vaikka se kirjastossa vapaassa lainassa olisikin. Pahimmillaan joutuu tietysti e-kirjankin takia raahautumaan kirjaston koneelle saakka.
Pääasiallisin sähkökirjavastustukseni varmaankin johtuu siitä, että ohjelmien kanssa säätäminen tuntuu hankalalta, eikä idea jälleen uudesta digilaitteesta latureineen ja muine värkkeineen erityisemmin innosta. Lukulaite pitäisi kuitenkin hankkia, koska taustavalaistua ruutua tulee tuijotettua päivittäin ihan liikaa muutenkin.
Lisäksi ainakin suomalaiset e-kirjakaupat tuntuvat kuulopuheiden mukaan niin hankalilta ja arvaamattomilta käyttää, että olen suosiolla jättänyt sikseen. Toisaalta taas Amazon.com on maailman kirjakauppapuolella niin iso paha susi (ks. esim. NYTimes 22.2.2012), etteivät helppo käytettävyys ja halvat hinnat silti houkuttele. Lisäksi useimmiten kiinnyn hyviin kirjoihin niin, että haluaisin niiden olevan saatavillani ikuisesti: olisi kurjaa joutua hankkimaan lempparit yhä uudelleen julkaisulaitteiden tai formaattien muuttuessa. Etenkin kun niitä ei voi sitten laittaa sivistyksensä julkiseksi muistomerkiksi kirjahyllyyn pölyttymään…
Mutta pitäisikö tässä nyt sitten kuitenkin alkaa harkita kehityksen aalloharjalle surffaamista? Etenkin kun tulevan talven oletusarvoinen lukuasento ei kokemukseni mukaan tue paperikäyttöliittymään oleellisesti liittyvien operaatioiden suorittamista (esim. sivujen kääntäminen tai paikallaan pitäminen), vaikka lukuaikaa tulee parhaassa tapauksessa olemaan roimasti nykyistä enemmän lukuäitiysloman aikana.
Kiva kuva pohdinnassasi, vaikka en kyllä ihan usko paperikirjan sukupuuttoon ihan lähiaikoina. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa.
Olen lukenut ekirjoja aktiivisesti reilun kolmen vuoden ajan, ja voin suositella, että niiden pariin vain rohkeasti. Niin sitä ollaan aikoinaan ostettu VHS-videoitakin, C-kasetteja ja vinyylilevyjäkin laitteineen, vaikka tiedossa oli ettei ne mediat ikuisuuksia kestä. Sopeudumme vaihtamaan laitteita, formaatteja ja ohjelmistoja, kuten aiemminkin nihkeän alun jälkeen. Kirjoihin suhtaudumme vain ilmeisesti enemmän tunteella kuin esim. elokuviin.
Olen lataillut satoja ekirjoja (ostan paljon kirjoja), eikä se puuha ole sen kummemmin teknisesti haastavaa kuin blogin ylläpitäminenkään. Tiedän suhtautuvani keskivertoa positiivisemmin ekirjoihin, mutta kolmen vuoden aikana kehitys on ollut nopeaa ja olen nähnyt ja kokenut sen myönteiseksi. Vastustan toki nykyisenkaltaista DRM-suojausta, joka hankaloittaa jopa omien kirjojen siirtelyä laitteelta toiselle, mutta uskon siihenkin tulevan muutoksia vuosien varrella. Mainitsemissasi netin ilmaiskirjapalveluissa suojauksesta ei tarvitse välittää. Muutoksia odotellessa jatkan ekirjojen lukemista, eikä ole tarvetta enää ostaa isompaa asuntoa, jotta kirjat mahtuisivat sisälle.
Ja onnea tulevalle lukuasentoharjoittelulle ja loma-aiheelle 🙂
PS: Blogini osoite on muuttunut
Onnittelut!
Minä sain juuri loppuun ensimmäisen Kindle-kirjani ja olen kyllä aika innoissani! (Raporttia tulossa pikapuoliin)
Onnea kovasti! Perinteinen kirja toimii imettäessä ihan hyvin, paitsi jos se on kovin paksu. Esim. uusi käännös Ulysseksesta ei ehkä toimi, se voi tippua vauvan päähän. Mutta sähkökirjaa voi lukea yön pimeinä tunteina luurista, jos ei saakaan unta toisen ruokaillessa.
Mä oon Helmetin systeemistä aika innoissani, ja e-kirja vs. kuollut puu -kirja -keskustelussa kantani on ”molempi parempi”.