Skip to content

Jyrki Heino: Kellari

16.8.2012
Jyrki Heinon esikoisromaani Kellari, kansi Anders Carpelan

Jyrki Heino: Kellari. Kansi: Anders Carpelan (Schildts & Söderströms 2012).

Jyrki Heinon esikoisteos Kellari on taidokkaasti kehrätty historiallinen dekkari, joka polveilee tasapainoisesti klaustrofobisen jännityksen, poroporvarillisen vehkeilyn, akateemisen ylemmyydentunnon ja periturkulaisen mentaliteetin lämminhenkisen turkulaisvitsien lomassa.

Kellari eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa  (Schildts & Söderströms 2012) emulsifioi tyylipuhtaasti 1700-lukulaisen kulttuurihistoriallisen ajankuvan ja psykologisen dekkarin. Ajankuvaa Heino luo tarinan kuluessa paitsi tarkalla ympäristön ja seuraelämän kuvauksella, myös ottamalla 1700-luvun lopun ilmiöt mesmerismistä kahvikieltolakiin ja swedenborgilaisuudesta vallankumoukselliseen toimintaan oleelliseksi osaksi juoniverkkoa.

Kellari ei sorru turhaan nostatukseen tai selittelyyn: tarina alkaa ilahduttavasti (jos nyt näin voi sanoa) suoraan prologissa uhrin viime hetkien kuvauksella. Romaanin amatööridekkarina häärii sympaattinen kohtalonsoturi luutnantti Carl Wennehielm, sivistynyt ja rampautunut ulkopuolinen tarkkailija ja melankoliaan taipuvainen salaromantikko. Hänen lähes tasavertaisena kumppaninaan puolestaan kaupunginviskaali John Appengren, viran puolesta ja ohella. Naisnäkökulmaa ja -logiikkaa sekä murhatutkimukseen että Wennehielmin henkilökohtaiseen elämään tuo Kaisa-mamselli, Wennehielmin taloudenhoitaja ja paikallinen juorukello.

Anakronismiin Heino ei sorru: 1700-luvun Turku näyttäytyy  miesten maailmana, jossa naiset toimivat heille sallituissa ja asetetuissa puitteissa. Myös miesten toimintamahdollisuudet ovat monin tavoin rajalliset: seuraelämän sääntöjen kanssa navigointi aiheuttaa Wennehielmille päänvaivaa murhatapauksen selvittelyssä. Wennehielmissä kirjailija on luonut muutenkin ilahduttavan inhimillisen amatöörietsivän. Luutnantti ontuu sydämeenkäyvästi läpi koko juonisotkun: psykologinen juonenpunonta ei koske vain murhaajaa, vaan myös dekkareita ja sivullisia.

Sattumalla on myös suuri merkitys. Sattumanvaraiset tapahtumat niin heittelevät murhatutkimusta eri suuntiin hyvin elämänmakuisesti, etenkin kun eri tahot tulkitsevat niitä omista lähtökohdistaan johtuen hyvin eri tavoin. Pikkukaupungista paljastuu salattuja puolia, kansainvälisiä yhteyksiä ja epämääräistä, jopa kruununvastaista kuhinaa. Samalla myös porvarillista nokittelua, aatelista halveksuntaa, akateemista asiantuntijuutta, intohimoista opiskelijaliikehdintää ja kulinaarisia kokeiluja. Lukijalle ei jää tästä johtolankojen runsaudensarvesta kuitenkaan samankaltainen huijatuksi tulemisen olo kuin vaikka Christieitä lukiessaan, sillä hänellä on käytettävissään samat faktat kuin päähenkilölläkin.

Kellari on pakahduttavan ihastuttava. Taidan olla tismalleen oletuslukijakuntaa, eli hyvin kirjoitetun historiallisen fiktion ystävä, johon tekee vaikutuksen pieteetillä tehty taustatutkimus. Lisäksi pidän verettömistä dekkareista, joissa väkivaltakuvausten sijaan mässäillään mieluiten muilla jännityselementeillä. Ja kuka nyt ei pidä sympaattisista hahmoista, sujuvasta tarinankerronnasta tai taidokkaasta ympäristönkuvauksesta? Turkulaisvitseistä puhumattakaan. (Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että minäkin olen alkujaan turkulainen – luonnollisesti Jumalan armosta, niin kuin turkulaiset nyt yleensä ovat.)

Historialliseen 1700-lukulaiseen mentaliteettiin kuulumattomat asiat tässä romaanissa liittyvät psykologisointiin, joka on puolestaan on Kellarissa niin keskeinen tekijä, ettei ilman sitä koko romaania olisi. Psykologisointi meneekin omissa laskuissani fiktiivisyyden piikkiin. Tätä lukuunottamatta kaikki kuulostaa nohevasti historialliselta kirjailijan käyttämää kieltä myöden, eikä mikään kuitenkaan vaikuta teatraaliselta tai tekemällä tehdyltä. Hiottua, hallittua, hillittyä.

Ja lopussa seisoo paitsi murhatutkimuksen hykerryttävän elegantti ratkaisu, myös kaino lupaus Wennehielmin tulevista seikkailuista. Tai näin ainakin sydämestäni toivon. Jyrki Heino hyppäsi esikoisteoksellaan kerralla kotimaiseksi dekkarisuosikikseni.

***

Jyrki Heino: Kellari

Schildts & Söderströms 2012

Kansi: Anders Carpelan

286 s.

***

Advertisements
4 kommenttia leave one →
  1. 16.8.2012 10:42

    Reblogged this on Kirjasfääri.

  2. 16.8.2012 15:42

    Kuulostaapas todella hyvältä. Kiitos vinkistä.

  3. pentti tervola permalink
    16.8.2012 15:58

    Kriitikon kanssa täysin samaa mieltä!

Trackbacks

  1. Synttärit ja arvonta! « Kirjakko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: