P. D. James: Syystanssiaiset
P. D. James: Syystanssiaiset. Kansi: Tiia Javanainen (Otava 2012)
Dekkarikuningatar, erityisesti Adam Dalgliesh -romaaneistaan tunnettu P. D. James tekee Syystanssiaisten myötä hypähdyksen historiallisen salapoliisiromaanin pariin. Syystanssiaisissa yhdistyy Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanista tunnettu hahmokavalkadi ja – kuinkas muutenkaan – murha. Romaani piti otteessaan, vaikka historiallisen äänen kanssa haparointi tuntui ajoittain kompastuttavan myös Jamesin tavallisesti niin mestarillista juonenpunontaa.
Ihastuin Syystanssiaisten perusideaan: romaanissa liikutaan Pemberleyssä, herra Darcyn kartanolla, ja Lontoossa muutamia vuosia Ylpeyden ja ennakkoluulon lopun jälkeen. Mukana ovat tutut hahmot Bennetin sisaruksista ja heidän nykyisistä aviomiehistään tärkeimpiin sivuhahmoihin rouva Youngeen, kapteeni Dennyyn, herra Bennetiin, lady Catherine de Bourghiin ja Pemberleyn plavelusväkeen. Romaanista saakin paljon enemmän irti, mikäli on lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon, vaikka Syystanssiaisten alkuosa sisältääkin erittäin laajan tiivistelmän esikuvastaan. Kirjailija on kohdellut Austenin hahmoja uskollisella kunnioituksella.
P. D. James on selvästi pyrkinyt luomaan esikuvalleen uskollisen, ajankuvassaan ja aikalaisviitteissään uskottavan salapoliisiromaanin. Niinpä psykologisia pohdintoja vältetään loppuun saakka. Jännitystä ja kauhua kuvaillaan neutraalisti ja kokemuksellisuus jää pintapuoliseksi. Austenilaiset romanttiset värinät, sovinnaisuussääntöjen pohdinta ja sukulaissuhteiden käsittely ovat romaanissa varsin keskeisiä ja ne on myös toteutettu 1800-luvun tyyliin vihjailemalla ja selittämällä, ei psykologisoimalla. Kerronta on kauttaaltaan neutraalia ja keskustelukeskeistä. Kaiken kaikkiaan kirjailija on pyrkinyt pysymään mahdollisimman lähellä alkuperäistä, mutta historiallinen tyyli ei tunnu P. D. Jamesin omimmalta ääneltä. Kerronta on ajoittain kankeaa ja takkuilevaa, lauseet ylettömän pitkiä, eikä kirjailija oikein osaa upottaa ajankuvalle olennaisia selityksiä tarinaan. Kankeuteen vaikuttaa suomennos, joka ajoittain tipahtaa tyylistä.
Mitä kerronnasta jää kaipaamaan korjautuu Syystanssiaisten juonen ansiosta. Murhajuoni on erittäin uskottava ja uppoaa hyvin Austenin maailmaan. Vaikka juonessa ei erityistä yllätyksellisyyttä ole, kirjailija onnistuu pitämään lukijan lempeässä epävarmuudessa loppuratkaisuun saakka. Samalla hän kirjoittaa Austenin enemmän ja vähemmänkin rakastetuille hahmoille tulevaisuuden, jollaista olisimme heille varmasti toivoneet.
***
P. D. James: Syystanssiaiset
Suom. Maija Kauhanen
Kansi: Tiia Javanainen
Otava, 2012
348 s.
Engl. alkup. Death Comes to Pemberley
***
Kirjakko 
Vaikka tämä tuntuukin hitaalta ja vaikka James olisi selvästi voinut saada aiheesta ja tyylistä irti enemmän, odotan niin tämän lukemista! Minulle oli eilen tullut Kirjavälityksen pakettikortti. Jos siellä on Syystanssiaiset, niin tiedän mitä luen ensi viikonloppuna. 🙂
Mäkin odotin! Eikä tää siis mitenkään huono kirja ole, mutta oon ehkä mennyt pilalle näiden historiallisten dekkarien osalta tälle syksylle Jyrki Heinon ”Kellarin” takia.
Mulla on ollut tää (alkuteos) kesken kesästä asti, ja aiemmin ei ole kyllä Jamesin dekkarin lukeminen kestänyt näin kauan… Arviosi kertookin muutaman ongelmakohdan, joista olen samaa mieltä, mutta palaan asiaan omassa arviossani. Suurin ongelma on, että varsinainen murhamysteeri tuntuu ihan yhdentekevältä, ja ehkä vähän vierastan Austenin hahmoon kajoamista kuitenkin, vaikka osittain siksi kirja kiehtoi.
*Austenin hahmoihin*
Mä sanoisin myös, että murhamysteerin epäkiinnostavuus oli yksi ongelmatekijä, mutta mun mielestä se ei ollut niin paha kuin koko kirjan puisevuus. Austeniaaniseen tyyliin kuuluu kuitenkin romanttisuuden lisäksi myös huumori. Ilman sitä koko komeus näyttää kauhtuvan.
Mutta mä nyt olenkin näitä ihmisiä, jotka ”dearly love to laugh”.
Pidin tästä kyllä monella tavalla, mutta ei noussut ihan täysosumaksi kumminkaan. Ja tyylistä tipahtaminen ei välttämättä ole käännöksestä kiinni. Austen-fanille kumminkin ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, James-faneille ehkä vähän vähemmän.
Ihan kaivoin romaanin esille tarkistaakseni, että parisenkymmentä käännösongelmaa havaitsin, esim. ”napitettu tuoli”, kun 1800-luvulla puhuttiin ”toppatuoleista” (s. 169) tai ”vanhat metsästysjuhlat” (s. 127), kun tarkoitetaan ”aiempia metsästysseurueita”. Tai sitten oli tosi omituisia lauseita, esim. s. 191: ”lady Catherine oli innokkaampi vierailemaan Pemberleyssä kuin sen enempää Darcy kuin Elizabethkaan olivat ottamaan häntä vastaan.” Kyllähän näistä selvän saa, eikä parikymmentä ole mitenkään tuhottoman paljon, mutta itseäni häiritsee joka kerran kun käännös tipauttaa tarinasta.