Skip to content

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

18.9.2012
tags:
Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia. Kansi: Jukka Turunen (Senja Larsen, 2012).

Senja Larsenin ja työryhmän Facebookissa toimittama ruotsin kielen kielikoulu Senja opettaa sinulle ruotsia on nyt saatavilla poliisihallituksen POLISSTYRELSEN parhaista pyrkimyksistä huolimatta myös perinteisessä (oppi)kirjamuodossa. Tämä ei ole merkityksellistä siksi, että nyt tiedämme, mitä Nokian hallituksen jäsen Mårten Mickos tekee vapaa-ajallaan*. Vaan siksi, että Senja opettaa sinulle ruotsia on innostanut laumoittain ihmisiä hyppäämään mukaan ruotsin opiskeluun rennolla otteellaan, joka hyväksyy virheet, vitsit ja voimasanat osana kielen opiskelua ja normaalia käyttöä. Kääntyykö parviälyn someillessaan kahdella kielellä kokoon kommentoima sanailu kirjamuotoon?

Kyllä kääntyy ja hyvin kääntyykin. Senja Larsen on toimittanut tekstin fiksusti copypastaamalla: FB:n päivän opetustekstejä tukemaan on valittu sen innoittamien kommenttien kerma ja sattumat. Kommenteissa käy ilmi alkuperäistä tekstiä tukevien sanojen ja sanontojen lisäksi hauskoja sanaleikkejä sekä kieli- ja kulttuuritietoutta, jota perinteisessä koulukirjaruotsissa ei ehditä tai voida tarjoilla.

Julkaisutilaisuudessa Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl näki tämän uuden kielenoppimismallin sopivan erinomaisesti perinteisen rinnalle: ”Kieltä ei voi kukaan opettaa, vaan kielen oppimisen mahdollistaa ainoastaan opiskelija itse.” Kaikki keinot ovat sallittuja.  Vaikka koulumaista kielenopetusta tarvitaan edelleen antamaan pohja kielen kokonaisvaltaiselle hallinnalle, Forsskål katsookin sosiaalisen median sopivan erinomaisesti erityisesti niin kielen opettelun motivoimiseen kuin kielitaidon ylläpitoon. Lukijakommentit tuovat päivittäiseen somekielikouluun yllätyksellisyyttä ja oivalluksia, ja nämä piirteet on onnistuttu teosta toimittaessa säilyttämään erinomaisesti.  

Nadja Andersson: Kielikukkasia

Nadja Andersson: Kielikukkasia

Nadja Anderssonin kuvitus tukee lukijaa samassa hengessä: kuvat keventävät tunnelmaa, ovat värikkäitä ja iloisia, sekä vuoropuhelevat tekstin kanssa sujuvasti, usein jopa koskettavasti. Yksi Senja opettaa sinulle ruotsia  -teoksen parhaista, perinteisistä kielten oppikirjoista poikkeavista puolista onkin sen tunteisiinvetoavuus. Sanojen sisältämät kulttuuriset tai tunnearvot kun jäävät perinteisissä kielen rakenteisiin keskittyvissä oppikirjoissa ja sanakirjoissa enimmäkseen huomiotta.

Senja opettaa sinulle ruotsia on laadukas teos ruotsin kanssa painiville ja edistyneille. Sopii esim. sen perinteisen Hublarin puolivuosikerran sijaan abien joululahjaksi. Senjan kielikoulu ei myöskään lopeta kirjan julkaisuun, vaan jatkaa facebookissa: https://www.facebook.com/Senjaopettaa.**

***

* oikea vastaus RÄTTA ANSVARET: 420 merkkiä pitkiä suomea ja ruotsia sisältäviä opetustekstejä nettiin jengissä parinkymmenen muun tyypin TYP kanssa. Huvikseen, kuulemma, LUSTIGT.

** En malta olla lisäämättä autenttista ja omaa kouluruotsinopiskeluani leimannutta kokemusta oman ruotsinopiskelu-urani alusta: olkaa hyvä, VAR SÅ GOD, det här är Het Potatis -visan ”Sommaren är här”.

***

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia 

Omakustanne/Senja Larsen

Kansi: Jukka Turunen

2012

236 s.

***

Synttäriarvonnan voittajat

17.9.2012

Lähes tieteellisin metodein suoritettu synttäriarvonta on nyt suoritettu ja internettiläinen satunnaisnumerogeneraattori arpoi voittajiksi Marian, Erjan ja Paulan. Onnea voittajille! Jälkipyykki suoritetaan ensi tilassa.

Kirjaläppää: ”Kirja-arvostelu kouluun”

13.9.2012

Veikkaan, että on syksy ja kouluissa se aika ensimmäisestä jaksosta, jolloin äidinkielen tunneilla aletaan vaatia kaunokirjallisten teosten lukemista ja kirjoista raportointia. Ehkäpä jopa luettujen kirjojen juonten tai henkilöhahmojen tuntemusta tai pahimmillaan oikein kirjojen sisällön analyysia.

Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase

© Taika. Kirjoitin ekan kirja-arvosteluni ikinä Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta kasiluokalla. Onneksi en muista siitä mitään. Kirja on edelleen hyvä.

Ihan blogiini osuneista googlehauista päättelen tällaisen seikan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Sherlock analysoidakseen, että hakutermit kuten ”Teoksen nimi + mitä *lisää hahmon nimi tähän* tapahtui?”, ”Teoksen nimi + juonet”, ”Teoksen nimi + teema”, ”Teoksen nimi + kouluun” ja lempparini ”Teoksen nimi + vastausteksti” eivät varsinaisesti kaipaa objektiivisen kriitikon ammatillista näkemystä sanataideteoksen merkittävyydestä kirjallisilla kentillä.

Joten tässä ilmaisia vinkkejä lukemista vaativien äikäntehtävien kanssa painiville. Miten päästä helpolla, kun koulussa pakotetaan lukemaan kirja ja kirjoittamaan siitä jotain?

1. Helpoimmalla pääset, jos luet sen kirjan ja kirjoitat lukukokemuksestasi. Kirjan voi vaikka kuunnella äänikirjana ja tarkistaa sitten ainetta kirjoittaessa henkilöiden nimet yms. yksityiskohdat paperi- tai sähkökirjasta. KS. lisää kohdasta 5 ja 6.

2. Jos et kuitenkaan halua, ehdi tai muuten jaksa tarttua itse kirjaan, älä ainakaan kopioi tekstiä suoraan internetistä. Äidinkielen opettajasi on, uskomatonta kyllä, lukemisen ja tiedonhaun ammattilainen. Hän tunnistaa, jos olet kopsannut tekstisi internetin kirjablogeista tai wikipediasta, koska hänkin osaa copypastata.

HUOM. myös useista eri lähteistä kopioimisesta jää kiinni ihan samalla tavalla kuin yhdestä lähteestäkin, joten jos joka tapauksessa kopioit suoraan netistä, pääset helpoimmalla, jos kopioit vain yhdestä lähteestä.

3. Jos varsinainen kirjan lukeminen ei kiinnosta, mutta koet mahdolliseksi vaikka jotain omaakin kirjoittaa, ettet jäisi kiinni kopioinnista, voit helpottaa kohtuutonta urakkaasi internetin avulla. Etsi netistä tietoja kirjasta ja selitä tietosisältö omin sanoin kirjoituksessasi. Vältä sellaisten sanojen käyttöä, joita et itse ymmärrä. Kiinnitä huomiota sisällön järjestelyyn: muokkaa monimutkaiset virkkeet lyhyemmiksi ja asettele kappaleet eri järjestykseen kuin alkuperäisessä tekstissä. Jos teet tämän hyvin, saatat päästä kuin koira veräjästä, mikäli alkuperäinen netistä löytämäsi aineisto on kertonut luotettavasti kirjasta ja käsitellyt tehtävänannon aihepiiriä.

4. Jos olet valmis selailemaan kirjaa vähän, internet on jälleen ystäväsi. Mitä enemmän ennakkotietoja sinulla kirjasta on, sitä nopeampaa lukeminen on ja sitä nopeammin ymmärrät, mistä on kyse. Toki tällöin luet kirjaa tietystä näkökulmasta, joka ei välttämättä ole sama kuin tehtävänannossa. Hyvin valitut hakusanat auttavat rajaamaan näkökulmaa omaan tehtävänantoosi sopivaksi.  

VINKKI: Kirjan takakansitekstissä on yleensä avulias tiivistelmä kirjan sisällöstä. Siitä on hyvä aloittaa, kun miettii päähenkilöitä, juonia, teemoja, kirjallisuuslajia ja muuta perustauhkaa.

***

5.  Lue se kirja pikalukuna. Koko kirjaa ei välttämättä tarvitse lukea erityisen huolellisesti. Ensimmäinen ja viimeinen luku ovat yleensä ne tärkeimmät, samoin joka luvun ensimmäiset ja viimeiset sivut. Siinä välissä voi sitten silmäillä tekstiä, ja esimerkiksi lukea vain ne kohdat, joissa esiintyy päähenkilön nimi.

HUOM.  Tätä taktiikkaa käyttämällä otat melkoisen riskin siitä, että opettajasi on kuolla nauruun vastaustasi lukiessaan. Mutta ainakin olet pyrkinyt sekä perehtyä kirjaan että tuottaa omaa tekstiä, mikä on ehdottomasti paljon kunnioitettavampi suoritus kuin internetistä kopsaaminen.

6. Lue se kirja huolellisesti. Mitä huolellisemmin luet kirjan ja mitä paremmat muistiinpanot teet, sitä helpompi ja nopeampi kirjasta on kirjoittaa. Kirjaa lukiessa tee muistiinpanoja. Ota ylös oleellisimmat tiedot

  • päähenkilöstä ja olennaisimmista sivuhenkilöistä (kuka tekee, millainen hän on)
  • kertojasta (kuka tai kenen näkökulmasta tarina kerrotaan, onko kertoja luotettava)
  •  juonikuvio(i)sta (mitä henkilöt tekevät, mitä kirjassa tapahtuu)
  •  miljööstä (missä kirjan tapahtumat tapahtuvat)
  • teemoista (mitä aiheita kirjan tapahtumat käsittelevät, esim. valinnanvapaus, ahneus, aikuiseksi kasvaminen, )
  • kirjallisuuslajista (mitä muita samantyyppisiä kirjoja on, mihin lajiin kirja kuuluu)

Tässä sinulla on jo mukavasti jutun juurta kirjan yleiskuvauksen kirjoittamiseen, johon voit käyttää kappaleen tai pari. Internetistä voi olla hyötyä, kun tarkistat, että olet ymmärtänyt oikein tai etsit tietoa kirjan kirjallisuuslajista (muista merkitä lähde ylös!).

Mieti, mikä kirjassa oli sinusta hyvää ja mikä huonoa, mitä olisit kaivannut lisää tai mitä olisi saanut olla vähemmän. Näin jäsennät omaa lukukokemustasi ja voit arvioida vaikuttaako asenteesi kirjaa kohtaan myös tulkintaasi.

Loput pitää sitten kirjoittaa tehtävänannon mukaan. Tehtävänanto tarkoittaa näkökulmaa: sinun tulee tarkastella lukukokemuksesi tuomaa tietoa kirjan sisällöstä tietystä vinkkelistä (vaikka tämä vinkkeli olisi sinusta hölmö tai epämiellyttävä). Jos et saa selvää tehtävänannosta, pyydä opettajaa selvittämään tarkemmin, mitä tehtävänannossa ajetaan takaa.

Jos tehtävänannossa lukee esimerkiksi ”Huumori James Joycen teoksessa Ulysses”, voit kirjoittaa niistä kohtauksista, jotka mielestäsi olivat hauskoja tässä teoksessa tai vaikka miten Joycen teoksen omintakeinen kielenkäyttö viihdyttää. Jos tehtävänannossa puolestaan lukee ”Hyvän ja pahan taistelu Jane Austenin teoksessa Järki ja tunteet”, etsi teoksesta ne kohdat, joissa esiintyy hyviksiä ja pahiksia ja käytä niitä esimerkkeinä kertoessasi, millaisilta hyvyys ja pahuus kirjassa näyttävät, miten ne käyttäytyvät ja miten hyvyyden ja pahuuden ristiriitaan perustuvat juonet etenevät. Tällaisista kirjan sisältöön perustuvista analyyseista pääset kätevästi loppupäätelmiin, joissa voi arvioida Ulysseksen huumoria ylipäätään tai Järjen ja tunteiden sisältämää hyvän ja pahan taistelua laajemmin ja analyysiisi perustuen.

Kun sekä tehtäväsi yleiskuvaus että varsinainen analyysisi vastaavat toisiaan, opettaja näkee, mistä ja miten ajatuksesi kumpuavat.

HUOM. Jos kirjojen lukeminen vaikuttaa paljon kivemmalta kuin niiden analysointi, olet samaa mieltä kuin noin 99,7 prosenttia lukijoista (ja niistä lopuistakin osa poussaa). Analysointi on yksi tapa nauttia kirjallisuudesta, ja kaikki lukijat joutuvat harjoittelemaan sitä ennen kuin pääsevät käsiksi jutun juoneen. Ja jutun juonihan on nimenomaan se nauttiminen. Satunnaisesti myös henkinen kehitys, sivistyminen ja muut jalot päämäärät, mutta eihän tätä oikeesti kukaan tekisi, jos tästä ei nauttisi.

Yann Martel: Piin elämä

10.9.2012
Yann Martelin Booker-palkittu romaani Piin elämä

© Taika. Yann Martel: Piin elämä. Kansi: Andy Bridge (Tammi 2003)

Kanadalaisen Yann Martelin kansainvälisen, Booker-palkitun läpimurtoromaanin Piin elämän kirjavaliomainen lyhennelmä voisi kuulua: intialainen teinipoika ja tiikeri matkustavat pelastusveneessä Tyynenmeren yli. Näistä lähtökohdista Martel on luonut lämminhenkisen tarinan uskomattomista ja raadollisistakin tapahtumista, joka pitää ällistyttävästi otteessaan alusta loppuun saakka. Piin elämä on puhutteleva ja koskettava lisä Homeroksen Odysseuksesta lähteneeseen haaksirikkokirjallisuuden traditioon, jossa fyysiset ja henkiset koettelemukset oudossa ympäristössä luonnon armoilla nivoutuvat saumattomasti toisiinsa filosofisiakin ulottuvuuksia tarjoten.

Piin elämän päähenkilö on intialainen Piscine Molitor Patel, jonka etunimi on peräisin pariisilaisesta uimalasta ja kutsumanimi Pii (3,14…) puolestaan omaa keksintöä, vastaliike kiusaajien keksimälle Pissille. Piin perhe omistaa eläintarhan Pondincherryssa, josta he joutuvat emigroitumaan Kanadaan vastalauseena Intian 1970-luvun sisäpolitiikalle. Uskonnoista ja eläimistä kiinnostunut Pii, perhe ja eläintarhan amerikkalaisiin eläintarhoihin myydyt eläimet lähtevät seilaamaan Tyynenmeren yli rahtilaiva Tsimtsumilla. Tsimtsumin haaksirikosta selviytyy yksi pelastusvene, jossa alkaa elämän ja kuoleman, uskon ja epätoivon, toivon ja luovuttamisen taistelu, jossa ihminen, eläimet ja ympäröivän luonnon voimat ovat yhtäaikaisesti toistensa vihollisia ja liittolaisia. Pii käy matkallaan läpi äärimmäisen kasvutarinan, jonka aikana myös lukijan epäuskon rajat haastetaan.

Haaksirikkoromaanina Piin elämä asettuu Robinson Crusoen ja Gulliverin retkien välimaastoon. Gulliverin retkien tavoin Piin elämä kommentoi nykyelämän ilmiöitä. Vahvimpana pohdinnan kohteena kirjan alussa on uskon ja tieteen, vaistomaisten tarpeiden ja kulttuurin pintasilauksen (näennäinen) ristiriita, jota Piin elämä Tsimtsumin haaksirikon jälkeen jäsentää monin tavoin tarinan kuluessa. Crusoesta poiketen Piillä vain ei ole saarta, pelkästään pelastusvene ja Perjantainakin häärii Richard Parker, 250-kiloinen bengalintiikeri.

Silminnäkijän ja omakohtaisen kokijan kertomuksesta on kuitenkin kyse: Martel rakentaa tarinaansa uskottavuutta niin reportterimaisen kirjailijakertojan kuin tarinaansa kertovan päähenkilön avulla. Piin elämässä yksinkertainen perusasetelma johtaa juonivetoisuuteen. Onneksi kirjailija luo taidokkaasti hetken ja pienten ihmeiden draamaa. Tarinan filosofiset ulottuvuudet voivat pohdituttaa pitkäänkin lukijaa, joka haluaa kirjailijan hienovaraisiin vihjeisiin tarttua, mutta juonivetoisuus antaa lukijalle vapauden valita seikkailua korostavan luennan. Valinnan vapaus ja lopun käänteet korostavat kirjan teemoja parhaalla mahdollisella tavalla.

Piin elämä on yksi uusintaensikertakirjoistani: siitä tuntuu löytyvän jotain uutta jokaisella lukukerralla. Siitä huolimatta, että poika ja tiikeri vain seilaavat meren yli. Vähintään keskikokoinen ihme on se.

***

Tällä kertaa tartuin kirjaan uudelleen Ang Leen joulun alla ensi-iltansa saavan 3D-elokuvan takia. Leffasta promotilaisuudessa näkemäni 12 minuuttia vahvistivat käsitystäni Järki ja tunteet (1995) -ohjaajan Ang Leen nerokkuudesta romaaniadaptaatioiden luojana, sillä kirjan läpitunkeva lämminhenkisyys oli tavoitettu erinomaisesti myös elokuvassa. Samalla ällistyin 3D:n käytöstä. Tekniikka on tässä elokuvassa todellakin valjastettu tarinan ja katsojan palvelukseen. Romaanin merellistä ulottuvuutta visualisoidessaan Ang Lee yhdistää parhaan avaraluontomaisen dokumentaarillisuuden ja Martelin uskomattoman kokemuksellisuuden leffakatsojan kokemuksen korottamiseksi ihailusta ihmeen puolelle.

Piin elämän ensi-ilta Suomessa on 21.12. Toivottavasti maailmanloppu tulee vasta kun olen tämän leffan katsonut. Elokuvan ansiosta Tammi on myös ottamassa lokakuussa pokkaripainoksen suomennoksesta, joten romaanin ehtii saada käsiinsä ja lukea ennen ensi-iltaa.

***

Yann Martel: Piin elämä

suom. Helene Bützow

kansi: Andy Bridge

Tammi, 2003

394 s.

***

Stilli Ang Leen elokuvasta Piin elämä

Visuaalista tunnelmointia Ang Leen elokuvasta Piin elämä. Ensi-ilta 21.12.2012. © Twentieth Century Fox.

Synttärit ja arvonta!

7.9.2012
Anja Snellmanin romaani Lemmikkikaupan tytöt

© Taika. Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt (Otava 2007).

Jipii ja jänisräikkä! Vihdoinkin olen asettanut itseni tilanteeseen, jossa muistan suurin piirtein mitä kaikkia kirjoja tuli luettua edellisenä vuonna. Tai voin vähintään tarkistaa asian kätevästi.

Itse asiassa luin huomattavasti enemmän kirjoja kuin mistä bloggasin: kaikista kirjoista ei vain osannut kirjoittaa mitään. E. L. Doctorowin Ragtime on niin hieno ja ällistyttävä, etten tiennyt mistä aloittaa tai mihin lopettaa. Laila Anja (!) Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt puolestaan kertoi tärkeästä aiheesta, mutta jotenkin niin lehtimiesmäisen neutraalisti, monesta näkökulmasta, mutta kuitenkin etäännytetysti, että siitä oli vaikea olla mitään mieltä.

Ja sitten oli niitä kirjoja, jotka jäivät kesken. Ja niitä oli paljon: elämä on liian lyhyt heitettäväksi mitäänsanomattomaan kirjaan. Mieleenpainuvin inhokki oli Will Selfin Suuret apinat, joka on hengannut keskeneräisenä yöpöydälläni aika tasan vuoden ajan. Tänään se lähtee kirjaston vaihtohyllyyn. Ulysseksen kanssa en ole vielä luovuttanut lopullisesti, vaikka se jääkin jatkuvasti muiden kirjojen jalkoihin. Noloa myöntää, mutta sivistys ja henkinen kasvu eivät ole tässä torpassa selvästikään yhtä motivoivia kuin huvitus tai ärsytys.

Ekan blogivuoden suurin päätös oli lopettaa täysin anonyymin nimimerkin takana keikistely. Ällistyttävää, että ihminen uskaltaa seistä (lähes) julkisesti mutuhuttunsa takana.

Vuoden aikana myös opin itsestäni lukijana vaikka mitä. Ensinnäkin olen surkea etenemään minkään suunnitelmallisen lukulistan mukaan. Salaspontaanius on lukijuuteni kulmakivi. Toisekseen tykkään fiilistellä ja liikuttua lukiessani enemmän kuin aiemmin uskoin, enkä vastaa ollenkaan tiukan analyyttista, mukavuusalueensa ulkopuolella jatkuvasti hengailevaa sankarilukijaa, ellei ole ihan pakko. Ja kolmanneksi, kirjoista keskustelu on ihan parhautta, vaikka kuvittelin saaneeni siitä tarpeekseni yliopistolla.

Vuoden parhaan kirjan tittelistä taistelevat tasapuolisesti ja täysin eri syistä China Miévillen Kraken, John Berendtin Midnight in the Garden of Good and Evil ja Jyrki Heinon KellariEnsi vuonna voisinkin ottaa asiakseni lukea enemmän noir-henkistä uuskummaa, puolihaasteellista viihteellistä ja historiallista ihanuutta.

Ja sitten pääasiaan: synttäriarvonta

Synttäreiden kunniaksi arvon kirjanmerkkejä. Ihan itte askartelin. Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen perään 16.9. mennessä ja voittajat ilmoitetaan 17.9., mikäli ei ole force majeure, esim. synnytys.

Laittakaa kommenttiin nimi, yhteystiedot (ei julkaista) ja väritoive (musta, vihreä, turkoosi). Eka voittaja saa haluamansa värisen merkin, toka ja kolmas saavat yllätyksen! Ks. värivaihtoehdot alla. Kiitos osallistumisesta!

Arvotaan kirjanmerkkejä. Mallina yst. toimii Minna Canthin Valitut teokset (WSOY 1953).

Aivan ensiksi haluaisin kiittää…

6.9.2012
tags:

Tämä taisi nyt tulla ansiotta, mutta kovasti kiitoksia Ammalle, Booksylle ja Oonalle tunnustuksista. Olen ihan että <3. Itse seurailen noin kahdeksaakymmentä (80) kirjablogia, joista kaikista tykkään. (Kuka nyt seuraisi blogia, josta ei tykkää…) Tunnustus näyttää kiertäneen lähes kaikissa. Eikä ihme, kun ne ovat kaikki tosi hienoja. Niinpä jaan tämän tunnustuksen ties kuinka monetta kertaa (eihän Akatemiakaan rajoita Oscarien määrää) ensimmäiseksi mieleen juolahtaneille:
Raijalle Taikakirjaimiin

Katjalle Lumiomena-blogiin

Kirsille Kirsin Kirjanurkkaan

Lurulle Lurun Lukuihin

Penjamille Jäljen ääniin

Kiitos hyvistä kirja-arvioista ja lukulistan holtittomasta kasvattamisesta kaikille kanssabloggaajille ensimmäisen blogivuoteni aikana! Huomenna luvassa vuosipäiväarvonta kirjallisissa merkeissä.

***

Tässä vielä tunnustusohjeet:

  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kirjakaksikko: Murha museossa

6.9.2012

Nappasin kesällä kirjaston kierrätyshyllystä kaksi suomentamatonta dekkaria, jotka osoittautuivat erinomaisen viihdyttäviksi. Jane Langtonin Murder at the Gardner sijoittuu taidemuseoon, ja kuka nyt ei tykkää dekkareista, joissa tuuletetaan pompööseissä kulisseissa? Lilian Jackson Braunin The Cat Who Talked to Ghosts on puolestaan ties kuinka mones sarjassa, jossa sympaattinen etsivä selvittää mysteerin ydintä kahden siamilaiskissansa avustuksella. Kissojen intuition ja murhamysteerien yhdistelmä ei voi pettää, eihän?

Jane Langtonin jännäridekkari Murder at the Gardner

Jane Langton: Murder at the Gardner. Kansi: Todd Radom/Robert Crawford (Penguin Books, 1989).

Jane Langtonin Murder at the Gardner on perinteinen, taidehistoriapuheeseen taipuvainen jännäridekkari, jossa valokeilan varastaa keskeisin tapahtumapaikka, Isabella Stewart Gardnerin museo Bostonissa. Kirjailija on epäilemättä museon- ja taiteenrakastaja ja -tuntija, sekä tämän nimenomaisen museon ystävä: romaania koristavat kirjailijan luonnokset Gardnerin taideteoksista. Täyteläisen faktapohjan rinnalla fiktio jää usein sivuosaan ja maistuu hiukan väljähtyneeltä. Tästä huolimatta kirjailija onnistuu luomaan yllättävän monitahoisen, miellyttävän kokonaisuuden.

Murder at the Gardner (Penguin Books, 1989) haastaa lukijan uppoutumaan Gardnerin maailmaan. Dekkari ei ala murhatutkimuksena, vaan etsivä Homer Kelly kutsutaan paikalle selvittelemään, kuka sabotoi museon kokoelmaa. Koska Gardnerin perustusasiakirjan mukaan museo on säilytettävä jälkipolville sellaisenaan, tai johtokunnan on hajautettava kokoelma, sabotaaseilla voi olla museon kannalta tuhoisat vaikutukset. Niinpä museon taidekokoelma, johtokunnan ja museoväen arkinen työ ja perustajan kirjeet ja säädökset ovat romaanin salapoliisintyön välineitä.

Työlämäkuvauskeskeisyys on yllättävän raikas veto Agatha Christien kaivauskuvauksia kaiuttaessaankin. Viihdyttävyyttä kannattelee mahtavan ympäristön lisäksi herkullinen ja hauska, joskin jokseenkin kliseinen hahmokaarti. Naishahmot ovat silmiinpistävästi mieshahmoja eläväisempiä, aina museon ajat sitten kuolleesta perustajattaresta konservaattoriin ja tutkimusassistentteihin saakka.

Juonen punojana Langton on selvästi heikoimmillaan: jännite ei tahdo pysyä yllä. Niin rakkaus- kuin murhajuonten oleellisimmat mutkat temmotaan auki siellä täällä parin sivun pätkissä, mikä toisaalta auttaa Langtonia käyttämään hyväkseen museoympäristön ja tapahtumien intuitiivista yhteensovittamattomuutta. Kokonaisuudessaan Murder at the Gardner on erinomaisen viihdyttävä ja lähes väkivallaton dekkari, jossa lukija kokee pääsevänsä katsomaan museon toimintaa sisäpiiriläisen näkökulmasta. Toivottavasti Langtoneita löytyy tulevaisuudessakin.

Lilian Jackson Braunin dekkari The Cat Who Talked to Ghosts

Lilian Jackson Braun: The Cat Who Talked to Ghosts (Jove Books, 1990).

Lilian Jackson Braunin The Cat Who Talked to Ghosts on kirjailijan 11. The Cat Who -dekkarisarjan kirja. Langtonin tapaan Braunin romaani on miellyttävän väkivallaton. Yhtäläisyydet kuitenkin loppuvat siihen. Nimenomaan mieshahmot, ensikädessä viiksekäs amatöörietsivä James Qwilleran, ovat eläväisiä tekijöitä ja kokijoita, naishahmojen jäädessä selvästi sivuhahmoiksi. Jopa kissahahmoihinkin verrattuna. Vaikka tämäkin romaani sijoittuu museoon, kyseessä on pikkukaupungin takamailla sijaitseva maalainen kotiseutumuseo, jota ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Tämä teos antaakin varsin erilaisen kuvan museotyöstä ja -ympäristöstä, vaikka museo onkin keskeinen tapahtumapaikka.

Mysteeri pääsee käyntiin, kun Qwilleranin ystävä ja entinen vuokranantaja, joka toimii kotiseutumuseon johtajana ja asuu museolla, soittaa amatöörietsivän hätiin keskellä yötä. Qwilleran löytää hänet kuolleena ja haistaa palaneen käryä. Parempien ehdokkaiden puutteessa hänet nimitetään virkaatekeväksi johtajaksi ja hän muuttaakin kissoineen museolle. Naapurusto tuntuu olevan täynnä mitä eksentrisempiä paikallisia, joiden yhteydet niin vainajaan kuin kaupunkilaisiinkin selviävät yhä kiihtyvällä tahdilla kirjan loppua kohden.

Pikkukaupunkilaisten sisäpiirien kähmintä ja museon sisäiset järjestelyt limittäytyvät romaanissa toisiinsa orgaanisesti, kuten olettaa sopiikin. Erityisesti pikkukaupunkilaisen mentaliteetin paljastelu tekemisten ja tekemättä jättämisten avulla sujuu kirjailijalta erinomaisen viihdyttävästi. Braun on sujuva murhajuonenpunoja, mutta romanttiset väreilyt tuntuvat pintapuolisilta heitoilta. Myös kissahahmojen osuus kirjassa on merkittävä muutenkin kuin koomisina lisukkeina, mutta niiden toimet eivät kuitenkaan ole epäuskottavia. Ne eivät myöskään ole antropomorfisia tai puhuvia hahmoja, vaan niiden toimet tulkitaan aina ihmishahmojen suulla.

Sarjasta on suomennettu kaksi ensimmäistä -60-luvun lopulla. Näin yhden osan lukeneena tuntuu siltä, että loputkin on ehkä jo nähty, sillä kissakulma ja pikkukaupunkilaisuus tuntuisivat johtavan pikemminkin toisteisuuteen kuin uusiin ahaa-elämyksiin. Mutta jos tilaisuus tulisi vastaan, lukisin varmasti toisenkin: Braunin romaanin lukeminen oli miellyttävää kuin kuppi kuumaa kaakaota sadepäivänä.

***

Jane Langton: Murder at the Gardner

Kansi: Todd Radom/Robert Crawford

Penguin Books, 1989

347 s.

***

Lilian Jackson Braun: The Cat Who Talked to Ghosts

Kansi: ?

Jove Books, 1990

277 s.

***