Siirry sisältöön

Elämäni kirjat

5.9.2011

Olen lukenut elämässäni paljon kirjoja. Ensimmäinen, jonka kuvat muistan, on Tammen kultaisen kirjaston Tuhkimo. Sittemmin opin lukemaan ihan kirjaimiakin. Se oli ältsin käihää: kirjojen avulla pystyi matkustamaan maailman ääriin lähtemättä koskaan sohvannurkasta. Vielä joskus käyn ehkä Prinssi Edwardin saarella elävässäkin elämässä.

Olen myös jättänyt paljon kirjoja kesken. Erityisen loistavana keskeytyskokemuksena tulee mieleen James Joycen Ulysses (suom. Odysseus),  jota luin englanninkielisenä kirjallisuustieteen tenttiin. Se oli ensimmäinen kerta ikinä. Nukahdettuani parin sivun välein luovutin sivulla 395. En ikinä saanut tietää, mitä jätkälle kävi, mutta onneksi tentissä ei kysytty.

Lisäksi olen jättänyt kokonaan lukematta hurjan määrän kirjoja. Loput Joycen tuotannosta, esimerkiksi. Toisaalta minulta on jäänyt lukematta iso määrä kirjoja, joita haluaisin lukea, mutten ole saanut aikaiseksi, muistanut kirjastossa, ehtinyt, löytänyt tai jostain muusta syystä päätynyt kokemaan.

Tässä blogissa on tarkoitus käsitellä kaikkia elämäni kirjoja, mieluiten justiinsa tämänhetkisen elämäni. Aion arvostella ja kritikoida, ylistää ja ihquttaa. Ihan mutu-tuntumalta vaan. Nyt yöpöydällä Will Selfin Suuret apinat, jonka löysin kirjaston vaihtohyllystä.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: