Elizabeth Kostova: Historiantutkija
Elizabeth Kostovan Historiantutkija seikkailee monikerroksisessa menneisyydessä tyttären seuratessa vanhempiensa ja heidän ystäviensä tutkimuspolkuja läpi itäisen Euroopan historian heidän metsästäessään Draculaa. Romaanissa viitataankin usein Bram Stokerin Draculaan (1897), jonka ilmeinen modernisoitu pastissi se on.
Kostovan Historiantutkijan (WSOY 2005, engl. alkup. The Historian) pääjuoni mukaileekin danbrowniaanista trilleriä, jossa historian nykypäivään ulottuvien salaliittojen verkot tihentyvät sankarin (tällä kertaa 16-vuotiaan sankarittaren) edetessä määärätietoisesti pimeyden ytimeen. Romaani rakentuu kuitenkin alkuperäisen Draculan tavoin pääasiassa kirje- ja päiväkirjaotteille sekä muille monologeille. Monologimuodon vaaliminen puurouttaa romaanin kauhutrilleristä puolilatteaksi salapoliisiromaaniksi, jonka viimeisetkin hohdonrippeet himmenevät laimeisiin rakkauskohtauksiin, puiseviin salaliittojuoniin ja pahvisiin henkilöhahmoihin.
Pastissina Historiantutkija on jokseenkin onnistunut – esikuvasta on säilytetty eksoottinen matkaromaanimaisuus. Kostovan romaanin ansiot ovatkin ympäristön kuvauksessa – kirjaa voisi hyvin myydä matkailumainoksena Turkille, Bulgarialle ja Romanialle. Kostova onnistuu myös hyvin kuvailemaan itäblokkilaisia tunnelmia ennen liennytystä.
Tämän Kostovan maisemanelähdyttämistaidon huomioon ottaen onkin outoa, että henkilöhahmot ovat lähes hengettömiä, ironisesti itse pääpahista ja hänen toimiaan lukuunottamatta. Dracula on onnistuttu sisällyttämään tarinaan onnistuneesti, vaikka pienellä huvittuneisuudella suhtauduin siihen, että kaikkien vampyyrien isä on erikoistunut metsästämään kalveiden neitosten sijaan nimenomaan keski-ikäisiä arkiston- ja kirjastonhoitajia sekä ansioituneita mieshistorioitsijoita. Luultavasti Kostova ei kuitenkaan ajattele pahaa naishistorioitsijoiden kyvyistä tai pyri uudistamaan Draculan seksuaalista suuntautumista, vaan kyseessä on puhtaasti utilitaristinen valinta. Kostova tuntee itsensä kirjoittajana ja mikään harlekiinikirjoittaja hän ei todellakaan näytä olevan.
Historiantutkijan pääteema, historiantutkimus ja historiantutkijan uppoutuminen aiheeseensa niin, että se alkaa elämään hänen ympärillään omaa elämäänsä, on mielenkiintoinen. Vain harvat pystyvät kuitenkin löytämään tutkimuksen tekemisestä niin paljon mielenkiintoista, että teema kantaisi kokonaisen romaanin ajan. Historiantutkijassa tutkimusteemaan on löydetty mukavia jännitteitä elävien kuolleiden menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden tulkitsemisissa. Valitettavasti teemallinenkin lupaus romuttuu ajan kanssa: romaani oli reippaasti ylipitkä, vaikka suomennettu laitos lyhennelmä onkin. Yli 800 sivua historiallista romaania juoksee nopsaan esimerkiksi Neal Stephensonin kirjoittamana, mutta Kostovaa olisi mielellään lukenut vähintään 300 sivua vähemmän. Lisäksi tämä erityisesti historiallisissa romaaneissa 2000-luvulla muotiin tullut tapa tukahduttaa romaani loppuunsa epilogin avulla oli tässä romaanissa erityisen turha.
Vaikka itseäni tämä romaani ei sytyttänyt oikein millään tavalla, uskallan suositella sitä vampyyreista, vampyyrilegendoista tai vampyyrien historiasta kiinnostuneille. Kostova on tehnyt taustatutkimuksensa erittäin huolella, ja Historiantutkijasta huokuu pätevä historiallinen ja kansatieteellinen fakta. Joskus on todella mukavampaa lukea historiallisista henkilöistä ja tapahtumista romaanillisen hunnun läpi.