John Berendt: Midnight in the Garden of Good and Evil

John Berendtin dokumenttiromaani Midnight in the Garden of Good and Evil mässäilee Yhdysvaltain syvällä etelällä, jossa ihmisten sielut ovat jo Atalasta lähtien toimineet puhtoisuuden ja rappion taistelukenttänä. Etelän herraskaisuus, kaksinaismoralismi ja synkät, synkät salaisuudet muodostavat tämän romaanin keskeisen jännitteen, joka purkautuu Berendtin pikkutarkassa ja empaattisessa hahmobuffetissa. Juoni on tässä romaanissa jokseenkin toissijainen sivuseikka, sillä Berendtin rehevän tanniiniset ja pirskahtelevat henkilöhahmot riittävät nostamaan romaanin yhdeksi parhaista ikinä.

Midnight in the Garden of Good and Evil: A Savannah Story (Vintage 1994, suom. Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa [WSOY 1997], suomentaja Seppo Loponen) kertoo nimensä mukaisesti georgialaisesta (Yhdysvaltain Georgia) Savannahin pikkukaupungista sen ihmiskohtaloita kirjailijan kertojanäänellä dokumentoiden. Berendt on newyorkilainen journalisti, jolta ihmisläheinen tarinointi todella sujuu. Savannahilaisten tarinoita kirjan rungoksi kerätessään hän asui osa-aikaisesti Savannahissa ja onnistui ilmeisesti sekä soluttautumaan paikalliseen sosieteettiin että hengailemaan kadunmiesten kanssa. Niinpä Midnight in the Garden of Good and Evilissä piirtyykin läpileikkaus Savannahista – toki ilman normaaleja taviksia tai tavisten normaalielämää. Niinpä tämän romaanin lukeminen onkin kuin urbaania Villiä luontoa katselisi.

Midnight in the Garden of Good and Evilin päähenkilö, amerikkalaista unelmaa todeksi elävä antiikkikauppias Jim Williams näyttää Tuulen viemän Clark Gablelta: He was tall, about fifty, with darkly handsome, almost sinister features: a neatly trimmed mustache, hair turning silver at the temples, and eyes so black they were like the tinted windows of a sleek limousine – he could see out, but you couldn’t see in. (s. 1). Paitsi Jim Williams on homo (salaa tietenkin). Ja ampuu Danny Hansfordin, parikymppisen väkivaltaisen rattopojan. Kirjan juoni rakentuu tämän ampumatapauksen ympärille: Williamsin neljä (4!) murhaoikeudenkäyntiä käydään läpi kirjan loppupuoliskolla.

Parasta koko kirjassa ovat ne ensimmäiset parisataa sivua, jossa Berent dissektoi Savannahilaisia. Fabergéta ja natsimuistoja keräilevää Williamsia; lakimies-naistenmies-baarinpitäjä-bluesmuusikko-turistihuijaria Joe Odomia; hullua keksijää Luther Driggersiä ja tämän rikasta rouvaystävää Serena Dawesia; mustaa drag-queenia Lady Chablista ja niitä kaikkia muita. Berendtin henkilöhahmot ja Savannahin arki, menneisyys ja ihmissuhdeverkosto tulevat kirjan alussa kuvatuksi hurmaavasti pienten tunnelmallisten kohtausten ja yksityiskohtien kautta.

Samalla taustoittuu loppupuolen murhajuonikuvio, joka ilmeisesti sai Berendtin alun perin kiinnostumaan koko kaupungista. James Arthur Williams (1930-1990) on nimittäin ainoa henkilö ikinä, joka on asetettu syytteeseen neljä kertaa samasta rikoksesta Georgian osavaltiossa. Savannahissa kolme eri jurya toteaa hänen syyllistyneen murhaan (ei tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, että Williams on kadehdittu, rikas ja homo), mutta joka ainoalla kerralla syyttäjä onnistuu sössimään jotain olennaista, niin että oikeudenkäyntiprosessi on uusittava. Niinpä Williams roikkuu löyhässä hirressä lähes kymmenen vuotta.

Berendt onnistuu kuvaamaan jopa oikeuden istunnot jokseenkin mielenkiintoisesti: romaanissa on varsin vähän perinteistä oikeussalidekkarimaista todistelua. Sen sijaan Berendt kuvailee paikallisia hoodoomenoja, joilla oikeudenkäyntiin pyritään vaikuttamaan, sekä muun Savannahin sosieteetin suhtautumista Williamsin nousuun ja tuhoon. Niinpä juonikuviot eivät pääse häiritsemään liikaa kirjan parhautta, ihmisyyden moninaisuuden ihmettelyä. Jos olet ikinä tullut ällistelleeksi, miten omalaatuisin avuin ihmiset onnistuvat räpistelemään elämässä eteenpäin, Midnight in the Garden of Good and Evil vie nämä pohdinnat täysin uusiin sfääreihin.

Georgia on my mind.