Kirjaläppää: Kirjoja yhteisörahoituksella

Näin tehtiin Iron Sky… (Vuorensola &al.) jätti miettimään, mitä yhteisörahoitus tekisi tai voisi tehdä kirjamaailmassa.

Perinteisistä rahoitusmalleista yhteisörahoitukseen?

Julkaisevilla kirjailijoilla on perinteisesti ollut käytössään kokonainen arsenaali kirjallisen työn rahoitusväyliä. Paletissa on pyöritelty monenlaisia rahoitusmalleja nk. ”oikeista töistä” erinäisiin  kirjallisen työn perusteella ansaittuihin palkkioihin, palkintoihin ja apurahoihin saakka. Toisaalta on voitu tukeutua yhteiskunnalliseen tukijärjestelmään tai toveriapuun.

Tämä viimeisin joukkoistava toimintamalli liippaa jo läheltä varsinaista yhteisörahoitusta. Kaveri tarjoaa oluen, mummi lastenhoitoapua tai mutsi vähän vippiä kuun vaihteen yli. Kirjallisemmin orientoituneet kaverit auttavat oikoluvussa. Vaikka kirjailijalle itselleen ei jää likvidiä käteen, käytännössä tuelle voitaisiin haluttaessa määritellä hintalappu.

Yhteisörahoitus laajentaa toveriapua useammassakin mielessä: aidolla rahalla voi hankkia asioita tai palveluita ihan tuntemattomiltakin tahoilta. Lisäksi rahoitus järjestetään yleensä netin kautta, jolloin myös kirjailijalle tuntemattomat voivat lahjoittaa projekteihin (ja ihmisille), joihin uskovat. Iron Sky osoitti, että tällaisia ihmisiä löytyy netistä tosi monta. Sittemmin oululaiset elokuvantekijät rahoittivat oman lyhytelokuvansa Dr. Professor’s Thesis of Evil samalla kaavalla.

Onko yhteisörahoitus myös kirjallisuustuotannon tulevaisuuden malli?

Fröken Senja yhteisörahoittaa Kickstarterissa vielä 10 päivää.

Onnistuuko yhteisörahoitus myös kirjallisuudessa? Ensimmäiset (tietääkseni) suomalainen suomenkielisen* kirjallisen teoksen yhteisörahoitusprojektit ovat parhaillaan käynnissä. Fröken Senja haluaa opettaa ruotsia Facebookin lisäksi myös syksyllä ilmestyvässä kirjassa. Kirjan tuotanto katetaan yhteisörahoituksella.

Myös kirjailija Mike Pohjolan (esim. Kadonneet kyyneleet, Ihmisen poika oikean kustantamon tuottamana) seuraava roolipelikirjaprojekti pyritään rahoittamaan yhteisöllisesti. Lasten seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit pääsee pöytälaatikosta painoon, mikäli yhteisörahoitus onnistuu.

Mike Pohjola kertoo saaneensa idean yhteisörahoituksesta huomattuaan, että hanketta pidetään kiinnostavana. ”Yleensä tuttavapiirini suhtautuu uusiin projekteihini aluksi epäuskolla, mutta tämä herätti heti suurta innostusta. Ajattelin, että se voisi olla avain koko projektin toteuttamiseen.”

Roolipeliprojektien rahoitus on Pohjolan mielestä Suomessa lähtökohtaisesti vaikeaa, sillä maailma- ja sääntökirjan lisäksi peliin kuuluvat myös laatikko ja nopat, mutta ei pelilautaa, jota pelikustantajat tavanomaisesti pitävät peleille olennaisena. Roolipeleille löytyy kuitenkin ostajia ja pelaajia. Heistä kirjailija toivoo löytävänsä riittävästi osallistujia projektin rahoittamiseksi.

Yhteisörahoituksen moottorina toimivat tässäkin tapauksessa rahoittajille tarjottavat porkkanat. Pohjola on saanut hyviä ideoita niin aiemmista yhteisörahoitusprojekteista kuin tukijoukoiltaankin. Kritiikkiäkin on tullut. ”Monet ovat kysyneet, että enkö voisi näyttää jotain osia projektista jo nyt, jotta entistä useammat innostuisivat rahoittamaan. Mutta tuntuisi oudolta tehdä projekti käytännössä valmiiksi, jos ei ole varma, että se julkaistaan. Suunnitelmat ovat kuitenkin hyvin selvät.”

Suunnitelmien vakuuttavuutta edesauttanee se, että Pohjola on aiemminkin julkaissut kirjallisia tuotteita. Lisäksi osa Myrskyn Sankarien avustajajoukosta toimii projektissa aktiivisesti esimerkiksi kuvittajina, oikolukijoina ja pelitestaajina. He pääsevät seuraamaan projektin etenemistä käytännössä.

Pohjola arvioi oman kokemuksensa pohjalta, että yhteisörahoitus sopii kirjalliselle formaatille yhtä hyvin kuin audiovisuaaliselle. ”Alle neljäsosa rahoituskampanja-ajasta on kulunut ja yli kolmasosa rahoituksesta on jo kerätty.”

Hän pohtii, että isompi kuilu saattaa kulkea genreviihteen ja vaikeasti lähestyttävämmän taiteen välillä. ”Olisi helppo saada rahoitusta Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit –kirjalle, mutta paljon vaikeampi saada rahoitusta alkuperäiselle Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. Onneksi perinteisen korkeakulttuurin rahoittamiseen on omat, vakiintuneet kanavansa.”

Pohjola kokee, että kirjan yhteisörahoittaminen vertautuu kirjallisuuden tuotannossa lähinnä perinteisiin apurahoihin. Palkkaa kirjailija ei yhteisörahoituksella tavoittele. ”Projektissani kerätyt varat menevät nimenomaan kustantamiseen eli painamiseen, kuljetukseen, varastointiin, markkinointiin ja sen sellaiseen. Kun peli on painettu, voin toivottavasti saada jonkun perinteisemmän pelifirman levittäjäksi.

Mike Pohjolan Myrskyn sankarit -seikkailuroolipelin rahoitusprojekti käynnissä indiegogossa vielä kuukauden ajan.

Puolivillejä visioita kirjallisen työn yhteisörahoituksesta

Kirjallisen työn yhteisörahoitus aiheuttanee yleistyessään kaikenlaista vipinää. Yhteisörahoitus vaatii kirjailijalta sekä yhteisön luomisen tai vähintäänkin sen löytämisen, sekä raakaa duunia sosiaalisissa medioissa rahoituksen kasaan kaapimiseksi. Tai ehkäpä tämän työn voi ulkoistaa jollekin agentille.

Tai kustantajalle? Kustantajan asema tulee olemaan myös mielenkiintoinen: kustannuskulut vähenisivät yhteisörahoituksen ansiosta. Jos puolestaan syntyisi yhteisörahoitusmalliin pohjautuva kustantamo, miten muut suhtautuisivat tulokkaaseen?

Voiko yhteisörahoitus vaikuttaa kirjan sisältöön? Voisiko riittävällä summalla päästä vaikuttamaan kirjailijan tuotoksiin? Mieleen tulee niin ennakkosensuuri kuin tuotesijoittelukin. Sisällöllisesti puolestaan voisi vaikkapa päästä nimeämään jonkun hahmon tai lisäämään oman juonikuvion teokseen. Toki tämä viimeinen on jokseenkin utopistinen ajatus, sillä yleensä ihmiset haluavat myydä kirjailijoille hyviä ideoitaan (joo, koska kirjailijathan ovat just niitä tyyppejä, jotka kärsivät kroonisesta ideapulasta).

Tuotettaisiinko yhteisörahoituksella todellista täsmäyleisökirjallisuutta tai jopa täsmäaktivismia? Heittäisivätkö esimerkiksi kestovaippaintoilijat ja luonnonsuojelijat riittävän isolla joukolla pari kymppiä per nenä äitiysromaaniin, jossa esitellään muuhun sisältöön olennaisesti nivoutuen onnellista kestoilua?** Ja ennen kaikkea, tyhmistäisikö ja pirstaloisiko yhteisörahoitus kirjallisuuden kenttää entisestään? Vai saisimmeko entistä enemmän hyviä kirjoja, jotka eivät nykytilanteessa pääse tuotantoon ja levitykseen alan portinvartijoiden takia? Kun nykytilanteessa jokainen voi olla kriitikko (valitettavasti), antaisiko yhteisörahoitus jokaiselle mahdollisuuden ruveta kustantajaksi.

Ja jos nyt ei mikään muu uudistu kirjojen yhteisörahoituksen myötä, niin saadaan jälleen uusi Kirjailijaliiton jäseniksi hakemaan kelpaamattomien porukka. Joiden kirjoja siis käytännössä ostetaan jengissä jo ennen kuin niistä on juuri mitään konkreettista todistusaineistoa tai edes tehtyä kustannuspäätöstä. Sofikaan ei pistä paremmaksi.

Yhteisörahoitusmallin uutuudellisuudesta voidaan varmaankin myös debatoida. Tulee mieleen eräskin Dickens, jonka kirjoja sai hankkia luku kerrallaan ennakkotilaamalla… Olemmeko siis palaamassa viktoriaaniseen hapatukseen uusimmalla mahdollisella teknologialla?

* Olin väärässä. Ensimmäinen suomalainen yhteisörahoitettu kirjaprojekti taitaakin olla Guy Windsorin Veni, VADI, Vici, joka on englanninkielinen käännös italialaisesta 1500-luvun miekkailuoppaasta. Onko kellään tietoa aiemmasta kampanjasta?

** Huom. Tämä idea on blogin kirjoittajan omaisuutta. Ota yhteyttä ja sovitaan summista…